Kotkatyylin synty voidaan jäljittää eteläiseen Sung-dynastiaan (1127-1279) asti. Se kehittyi elefanttityylistä, jolle - nimensä mukaisesti - oli ominaista raskaat ja vakaat jalka-asennot sekä painotus käsitekniikoihin. Kenraali Yue Fei opetti sotilailleen näitä Shaolin-munkki Jow Tongilta omaksumiaan taistelutekniikoita. Voitokkaan armeijan käyttämiä tekniikoita alettiin kutsua nimellä yingquan, ja ne tulivat tunnetuiksi raivokkuudessaan läpi Kiinan. Nämä tekniikat muodostivat pohjan yingzhaolle ("eagle claw") ja "108:lle lukitsevien käsien tekniikoille". Systeeminä yingzhao painotti käsitekniikoita yksinkertaisista lyönneistä ja torjunnoista aina tartuntatekniikoihin, lukkoihin ja hermopisteiskuihin. Kenraali Yue Fein murhan jälkeen hänen joukkonsa vaelsivat päämäärättömästi läpi Kiinan, harjoittaen oppimiaan taistelutaitoja. Näin yingzhao palasi Shaoliniin.

Luostarissa, arvatenkin Ming-dynastian (1368-1644) aikoihin, mestari Li Quan yhdisti yingzhaon fanzi-systeemiin. Fanziquan tunnettiin monimutkaisista jalkatekniikoistaan ja korkeista potkuistaan. Kun nämä tyylisuunnat olivat viimeinkin sulautuneet täydellisesti yhteen ne muodostivat tyylisuunnan, joka nykyään tunnetaan nimellä yingzhaoquan (The Eagle Claw System). Kotka-tyylisuunnan tekniikat ovat kiinnostava yhdistelmä vastakohtia. Liikkeet ovat sulavia ja kauniita, ja kuitenkin jokaisessa suoritetaan kaksi tai kolme raakaa iskua. Tekniikat siis vaihtelevat jatkuvasti kovan (yang) ja pehmeän (yin) välillä. Jalkatyöskentely on kotkatyylissä hyvin tärkeää, ja kaikki liikkeet toimitetaan kohteeseen maksimaalisella nopeudella ja voimalla. Käsitekniikat voivat vaihtua lyönnistä ensin heittoon ja sitten lukkoon; näiden lopullisena kohteena kuitenkin ovat akupisteet ja suuret verisuonet, joihin iskeminen vaatii kirurgista tarkkuutta.

- Tuomas Jäälinoja -